DIY häävinkit save-the-date -kutsut

DIY häävinkit: Save-the-date- kutsut puusta

Minusta hääblogien parasta antia on ollut uudet ideat itselle esimerkiksi koristeihin, ohjelmaan ja kutsuihin liittyen. Erityisesti DIY-häävinkit ovat parhaita. Siksi haluan jakaa teille nyt oman ensimmäisen isomman DIY-hääprojektin eli Save-the-date kutsut. Olin aluksi sitä mieltä, että Save-the-date kortit ovat typerää amerikkalaista hömpötystä ja meille ei sellaisia tule. Sitten törmäsin ihanassa ja petollisessa Pinterestissä tähän ideaan ja pakkohan se oli toteuttaa.

DIY save-the-date kutsut puusta

Puukiekoille kaiverretaan meidän nimikirjaimet ja häiden päivämäärä. Puut oli helppo löytää ja ne sirkkelillä laitettiin ohuiksi kiekoiksi. Hioin pinnan suhteellisen sileäksi ja sitten polttokolvilla polttamaan. Ostin polttokolvin Biltemasta, se oli edullinen 13,50€, mutta ainakin tähän mennessä ollut toimiva. Vaati aluksi hieman harjoittelua, jotta löysin sopivan tekniikan, mutta alkoi se lopulta sujua. Tietenkin näissä näkyy, että nämä ovat käsintehtyjä, eivätkä ole täysin samanlaisia tai tasalaatuisia, mutta minusta se saakin näkyä. Vaikka helpompaa olisi tosin ollut jos nimikirjaimemme olisivat I & I ja hääpäivä olisi ollut 11.11. Kaikista vaikeinta oli nimittäin kaivertaa kaarevat muodot, erityisesti numero kahdeksan.

DIY häävinkit save-the-date
DIY save-the-date kutsut puusta

Hahmottelin tekstin aina ensin lyijykynällä, jonka jälkeen polttimella käsittelin. Mielestäni tasaisinta jälkeä tuli liikuttamalla puukiekkoa ja pitämällä kolvi paikallaan. Puita oli kahdenlaisia mäntyä, sekä koivua. Molemmissa oli puolensa, sillä koivu on paljon pehmeämpää. Siihen siis polttojälki jäi helpommin, mutta toisaalta mäntykiekot sai tehdä hitaammin, koska puu oli kovempaa.

Motonetistä ostin magneettinauhaa, erittäin edullinen löytö, maksoi tarjouksessa vain 5€/3m (normaali hintakin vain 7,99€). Tästä leikkasin palasia ja se liimautui nauhan omalla tarralla nätisti puuhun.

Ajatuksena on, että vieraat voivat laittaa tämän esimerkiksi jääkaapin oveen, muistutukseksi häiden päivämäärästä. Emme aio antaa näitä jokaiselle vieraalle, jonka aiomme kutsua, ainoastaan kaikista lähimmille. Yritämme myös säästää postikuluissa ja antaa syksyn aikana näitä aina vieraille, kun tapaamme heitä muissa merkeissä.

DIY häät save-the-date kutsut puukiekot
Puukiekoista save-the-date kutsuiksi

Puukiekot on olleet viime aikoina hyvin suosittu materiaali, mikä on minusta mukavaa ainaisen muovikrääsän sijaan. Samaa ideaa on käyttänyt ainakin Sinä mun, minä sun -blogissa Save-the-date kortteina. Sitten olen valmis – hääblogissa bongasin myös hieman saman idean: käsinkirjoitetut puukiekot paikkakortteita vieraille. Olen itse harkinnut samaa paikkakorteiksi, mutta en tiedä jaksanko jokaiselle polttaa omat kyltit. Kirjoittaminen voisi olla yksi vaihtoehto, sillä näköjään niinkin saa kaunista jälkeä. Katsotaan, miten syksyn iltoina on aikaa, sillä minulla on myös toinen idea paikkakylteiksi, niin saa nähdä, mikä toteutetaan.

Mitkä ovat teidät parhaat DIY-häävinkit?

Be the first to reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *