Häämatka kotimaassa

Häämatka kotimaassa

Olen itse ollut aina sitä mieltä, että häämatkan kuuluu olla ulkomailla, jossain paratiisi rannalla. Arvelin, että en ollut yksin tämän mielipiteeni kanssa. Tein Instagramissa pienen kyselyn häämatkan kohteesta ja lähes kaikki vastasivat, että häämatka on ulkomailla tai normaalisti ulkomailla, mutta tämänhetkisen tilanteen vuoksi kotimaassa.

Meillä häämatkaan on vielä vuosi aikaa, joten vielä ei täydy tietää häämatkakohdetta. Korona on kuitenkin muuttanut omaa ajatusmaailmaani. Olen aina arvostanut todella paljon kotimaista työtä ja erityisesti kotimaista ruuantuotantoa, aina jos kotimainen vaihtoehto on saatavissa, ostan sen. Olen kuitenkin myös aina rakastanut matkustamista ja uusien paikkojen näkemistä, jonka vuoksi lomat ovat yleensä suuntautuneet ulkomaille. En varmasti tule luopumaan kokonaan ulkomaanmatkoista, mutta haluan harrastaa enemmän myös kotimaan matkailua. Meillä on myös kotimaassa uskomattomia kohteita. Hinta nostetaan usein esiin syyksi, miksi kotimaassa ei matkailla, mutta ehkä hinta ero ei ole niin suuri, kun ottaa huomioon kaikki sivukulut; lennot, passit, viisumit, lentokenttäateriat jne.

Lähdin selvittämään upeita kohteita kotimaan lomalla, mutta löysin niitä erittäin paljon, jonka takia jaan tämän useampaan eri postaukseen. Ensimmäisenä häämatkakohteet Helsingissä. Nämä ovat myös hyviä vaihtoehtoja lyhyemmällä lomalle, ja vaikka yöksi ennen lentoa ulkomaille. Huomautan, että valitettavasti minulla ei ole suurimmasta osasta kohteista omaa kokemusta, vaan perustan mielipiteeni nettisivujen ja eri arvostelujen tietoihin. Halusin laittaa esille hotellien hinnat, mutta ne voivat luonnollisesti vaihdella ajankohdan ja muiden seikkojen pohjalta.

Häämatkakohteet Helsinki

1. Clarion Hotel Helsinki

Hotellit, joista on upeat huonenäköalat ja näköalabaari ovat ehdottomia suosikkejani. Clarion hotellin superior view huoneet sijaitsevat hotellin ylimmissä kerroksissa ja niissä on näköala kaupunkiin tai merelle. Huoneet ovat sisustettu skandinaavisen yksinkertaisesti ja saatavilla on huoneita myös ammeella. Satunnaiselle syksyn 2020 viikonlopulle hinta superior view huoneessa oli 260€/2 yötä. Hotellin uima-allas ja skybar sijaitsevat myös korkealla ja upeilla näköaloilla. Näköalojen vuoksi haluaisin ehdottomasti vierailla tässä hotellissa.

2. Lapland hotels Bulevardi

Lapland hotels bulevardi
Kuva: Lapland hotels Bulevardi

Lapland hotelsin Helsingin vahvistus. Aluksi ajattelin, että hotelli on tarkoitettu ulkomaalaisille, jotka eivät jaksa matkustaa Lappiin asti nähdäkseen Lapin. Hotelli vaikuttaa kuitenkin upealle. Sisustus on toteutettu Lapin tunnelmaa hakien ja siinä on todellakin onnistuttu. On ihanaa, että jo hotellin edullisin huone on persoonallinen ja luo luksus tunnelmaa, puhumattakaan sviiteistä. Arvosteluissa hotellin aamiainen on saanut erityisen paljon kehuja. Uskon, että tämä olisi täydellinen valinta rentoutumiseen. Hotellissa on paljon erityyppisiä huoneita, hinnat alkoivat 400€/2 yötä.

3. Hotel F6

Erittäin miellyttävän oloinen ja persoonallinen hotelli Helsingissä. Hotellihuoneet ovat sisustettu tyylikkäästi ja niistä löytyy kaikki tarpeellinen. Hotellin sisäpiha on ihanan viehättävä yksityiskohta. Arvosteluissa hotelli onkin saanut paljon kehuja tyylikkyydestä, yksityiskohdista ja laadukkaasta aamupalasta. Hinnat alkaen 290€/2 yötä.

4. Hotel Lilla Roberts

Hotel Lilla Roberts
Kuva: Hotel Lilla Roberts

Tyylikkäät ja kauniit huoneet. Hotellin arvosteluissa erityisen paljon kehuja saa huoneiden viihtyvyyden lisäksi loistavasta asiakaspalvelusta. Hotellilla on tarjolla myös kivoja illallinen+majoitus paketteja, joka sisältää huoneen lisäksi kolmen ruokalajin illallisen ravintola Krog Robassa. Lisäksi pakettiin kuuluu myöhäinen huoneen luovutus kello 14.00. Paketin hinnat alkavat 189€/yö kahdelle. Satunnaisen viikonlopun hinta oli 398€/2 yötä.

5. Hotel Fabian

Erittäin viihtyisän ja kodikkaan oloiset huoneet, jotka on sisustettu valoisasti. Arvosteluissa terveellinen aamiainen saa kehuja. Tarjolla on myös samanlainen illallinen ja majoitus paketti kuin hotelli Lilla Robertsissa. Krog Roban paketti alkaen 176€/yö kahdelle. Satunnaisen viikonlopun hinta ilman illallispakettia oli 313€/2 yötä.

6. Hotelli Helka

Hotel Helka
Kuva: Hotel Helka

Upeita kodikkaita huoneita, jotka on sisustettu suomalaisella desingilla. Luomua ja lähiruokaa sisältävä aamiainen on kehuttu maittavaksi. Junior suite on loft-henkinen ja huoneessa oma sauna. Hotelli on edullisesta päästä, sillä syksyn viikonlopun hinta olisi tavallisessa huoneessa 206€/ 2 yötä ja junior suitessakin majoitus olisi 346€/ 2yötä.

7. Hotelli Valo

Aivan uusi, syyskuussa avattu moderni hotelli. Hotellihuoneet ovat yksinkertaisesti, mutta kauniisti sisustettuja neutraalein värein. Hotellin erikoisuutena kattoterassilla sijaitseva wellness-alue. Upean näköinen alue porealtaalla, hirsisaunoilla ja maisemilla. Viikonlopun hinta olisi alkaen 207€/ 2 yötä, parhaan deluxe-huoneen hinta 315€/ 2yötä.

8. Hotel Kämp

Häämatka kotimaassa - Hotel Kämp
Kuva: Hotel Kämp

Yksi Helsingin klassikkohotelleista, joka tarjoaa luksusta ja ylellisyyttä. Kaikki huonetyypit vaikuttavat tarjoavan ylellisiä kokemuksia. Huoneista löytyy myös kylpyamme. Aamianen on runsas ja kehuttu. Tämä on onni, sillä hotellin kalleimman sviitin Mannerheim-sviitin hinnat alkavat yli 3000€/yö. Deluxe huoneen hinta taas viikolopulle oli 510€/2 yötä.

Tässä kahdeksan omaa vaihtoehtoani Helsingissä, jos haluaa häämatkan kotimaassa tai muuten vain romanttisen viikonlopun. Mitkä on teidän suosikit tai unelmakohteet Helsingissä tai muualla Suomessa?

Be the first to reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *